No niin, siirrytään takaisin etelään kilpailemaan, meidän kotiradalle Hyvinkäälle. Sopii paremmin kuin hyvin, koska ajomatka on lyhyt ja rata koirillemme kaikkein tutuin.

Tulevana sunnuntaina juostaan EGU Open:n alkuerät, joissa Beevalea edustaa tänä vuonna yksi rohkea narttu Bree (Blue Eyed Bree). Nartun kunto on kaikille arvoitus, koska se tulee muutaman viikon kilpailutauolta, joten sunnuntaina sitten ihmetellään ja nähdään miten käy. Kova on vastus, maan kärkiurokset mukana, joten lujaa on Breen juostava mikäli finaaliin mielii. Säännöthän on hieman erilaiset ja finaaliin pääsee kuusi nopeinta eikä siis sijoituksien mukaan. Tsemppiä!

280m matkalla Karin PepePöpö (Yukon Gold) avaa ryhmäkoetilinsä ja yrittää läpäistä ensimmäistä koettaan. Vastus on mitä on, jonkin verran epätasainen, koska koiria oli ilmottautunut kohtalaisen vähän. Tärkeintä ei olekaan voitto vaan murskavoitto, joten hyvillä mielin lähdetään. emoticon Pepe on kehittynyt ja Hyvinkää on tullut tutuksi. Viimeisin treeniaika on 29.30/480m.

480m metrillä useampi kasvatti edustaa ja peukut saa tosissaan olla ojossa koko päivän. Omista koirista (siis Karin koirista) mukana on Tiuku (Daiga Doo) ensimmäisessä virallisessa kilpastartissa. Haetaan kokemusta ja karistetaan grammoja siinä samalla. Tiuku on palautunut hyvin viime viikon "korkeanpaikanleiristä", joten lähdemme hakemaan hyvää suoritusta ja huomattavaa parannusta taannoiseen trialiin Kaupissa (29.95).

Samalla matkalla mukana myös Rory (Peruvian Skies) toisessa ryhmäkokeessaan. Ensimmäinenhän sujui tyylikkäästi Tampereella 29.6 ja voittotili aukesi ajalla 29.46. Kauden avaa nyt myös Kiila (Haynees Hope), joka on ihan arvoitus tällä hetkellä miten keskimatka sujuu ja mikä on viikon päästä paino. Kiilan kiima oli täysin samaan aikaan kuin Tiukun (alkoi päivän erolla!) niin Tiukusta jos katsoo ollaan vielä vähän "sinnepäin". Toivottavasti Kiila saa hyvän, puhtaan juoksun ja siitä se sitten lähtee loppukausi pyörimään! Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä soolokokeen juoksee Hopi (Carnegie Girl), jonka piti suunnitelmien mukaan juosta ensimmäinen ryhmäkoe, mutta harmillinen yhteenotto pitkän kepin kanssa lenkkireitillä aiheutti ylimääräisen vajaan 2 viikon tauon tikkeineen päivineen. OAKSlle heipat tältä vuodelta, mutta ehtiihän tuota. Tekevälle sattuu ja tärkeintä onkin se, että tekee. Halaus Piialle.

TIEDÄN, että omistajia jännittää jo nyt, joten koittakaa siivota ja keksiä muuta puuhaa ja olkaa ajattelematta liikoja etukäteen. emoticon Nähdään sunnuntaina radalla ja kannustetaan toisiamme sillä upealla hengellä millä tähänkin asti. Pusuja kaikille kasvateille, niillekin jotka kotisohvillaan köllöttelevät!

Loppuun vielä uutisia kotirintamalta. Jotta jännitys ja tekeminen ei loppuisi niin Code (Do It Twice) on paitsi jalastansa rikki ja vaatiin omat remmilenkkinsä niin aloitti myös kiiman, jonka teki myös äitinsä Gypsy (Countrywide Vin). Pojat tykkää ja pikkupojistahan meillä Ziggy (Top Rankin) ainakin jo ymmärtää yskän ja on merkkaillut jo jokusen kuukauden.. Samaa tekee myös velipoika Huti (Real Situation) Keski-Suomen suunnalla.. We (Bend Down Low) nyt on sitten semmoinen homppeli… emoticon