No niin, Haukiputaalla on käyty taas (eilen) ja meni kyllä niin penkin alle ettei tosikaan. Roo (Want More) meni muuten ihan odotuksieni mukaan, eli ei vielä terävimmillään ja painoa liikaa, mutta se finaaliin pääsy ei onnistunut. Ajatuksena oli, että kolmas sija olisi mahdollinen, mutta pientä kolarointia 1.kaarteessa ja rytmi sekaisin, joten ei päässyt taistelemaan maalisuoraa kunnolla Sorijaa vastaan (joka se kolmas). Muuten kaikki ok, palautui hyvin, oli hyvällä tuulella ja tänään kaikki vaikuttaa oikein hyvältä. Ihan rehellinen tavoite ja haave mulla ja Roolla on voittaa veteraanien SM-kisat Hyvinkäällä elokuussa, joten sinne tähtäämme kuntohuippua parhaamme mukaan.

Derbyn alkuerissä mukana oli Code (Do It Twice) ja Demi (Anna Lee). Code ensimmäisenä vuorossa. Kopista ulos mallikkaasti ja kiihdytys joukon paras kohti 1. kaarretta kovassa seurassa (mm. Stainless Steve). Sitten sattui, ajatui ulos, törmäsi vielä kilpakumppaniin ja kompuroi. Siitä sitten rupesi hiipumaan aika ikävän näköisesti ja muut juoksivat yksitellen ohitse. Lopputuloksena viides sija, huono aika ja uran päättävä lihaksen repeäminen etujalassa + kaupan päällisinä saman jalan räpylän halkeaminen. Kovan Onnen Code kiittää kilpakumppaneita.

Demi puolestaan oli ihan munaton, alusta loppuun viimeisenä. Jotain vikaa nyt on, onko kiima alkamassa? vai jotain muuta? Tutkitaan. Joka tapauksessa ihan eri koira kuin tähän asti aiemmin.

Tiuku (Daiga Doo) sentäs teki sen mitä pitikin, eli juoksi ensimmäisen ryhmäkokeensa läpi. Virpiniemen ihmeellinen puntari väitti Tiukuun tuleen 800g lisää viikon aikana, mikä on täysin mahdotonta. Painoa kun on alaspäin hivutettu koko ajan ja sinne päin se on menossakin silmämääräisesti. No ei se mitään, numeroita vain. Aika Tiukulla melkein 2sek hitaampi kuin päivän nopeimmalla. 

Paska päivä ryhmän läpimenoa lukuunottamatta. Rehellisesti ei voi paljoa muuta sanoa. Tää on tätä; greyhound racing.

Tulokset ja videot lähdöistä löytyy Derbyn-kotisivuilta www.fgd.fi