Jaahas, blogi huutaa uutta merkintää. Laitetaan nyt jotain kasvateista ja omastakin koirasta.

Kisastartteihin asti 2006 pentueesta Kansil O Kee x Countrywide Vin ovat ehtineet Demi (Anna Lee) sekä Bree (Blue Eyed Bree). Demillä nyt molemmat ryhmäkokeet hyväksytysti läpi ja Breellä se ensimmäinen, toista yritetään lähiaikoina. Molemmat ovat näyttäneet jo näin vähäisillä kierroksilla, että kestävyyttä löytyy vähintään noille maamme keskimatkoille 480-520m, kenties 560 ja pidemmällekin, mutta aika vasta näyttää. Itse en kilpailuta koiraa stayer-matkoilla alle 2-vuotiaana, joten ne ovat sitten ensi vuoden juttuja ainakin meidän tallin osalta, jos Demistä kykyjä niin pitkälle löytyy. Demillä on earlyssä hieman puutteita, mutta ei ihan kaikkein hitaimmin kiihtyväkään ole. Breestä en mene sanomaan vielä mitään noin selvää, koska en ole koiraa nähnyt niin montaa kertaa livenä. Aikojen perusteella (Kuoppamestaruuskisa, treenit) vaikuttaisi aika näpsäkältä kyllä.

Soolokoe tästä pentueesta suoritettuna on Rorylla (Peruvian Skies). Sähköinenaika Kaupista löytyy myös 280m matkalta 17.12 ja treeneistä mm. 29.53 (Hyvinkää), mutta tuokaan ei ole enää ihan paikkansa pitävä. Kuten tiedätte tämän ikäiset ja ratakoulutuksessa olevat kehittyvät joka kerta huimasti paitsi tekniikaltaan myös maitohappokestävyyden osalta. Ajat saattavat parantua huimaa tahtia. Hyvältä vaikuttaa Rory, earlya löytyy tältä ja koppilähtö näistä kolmesta mainitusta on ollut alusta asti Rorylla ripein.

Seuraavaksi tullaan sitten soolossa näkemään Hopi (Carnegie Girl) ja Sora (Sugar Glider). Hopi on tullut mukaan kuvioihin rauhallisempaan ja erittäin tarkkaan mietittyyn tahtiin. Tämä siitä syystä, että neidiltä poistettiin yksi vasemman etujalan varpaista ja olemme halunneet varmistaa niin hyvin kuin mahdollista sen, että ne jäljellä olevat kestävät kaarteiden kuormituksen ja vahvistuvat myös päivä päivältä korvaamaan täysin sen yhden puuttuvan. Ratakoulutus on sujunut ongelmitta kaikilla osa-alueilla ja vauhtia on. Aikoja treeneistä mm. 17.38, 17.20 ja 28.80 (Hyvinkää). Jälkimmäinen ihan huikea nuorelta ja kokemattomalta nartulta. Sora puolestaan tulee rauhallisemmin mukaan lievän lantionkiertymän takia, jota on fiksailtu. Edellinen aika radalta 17.22 (Hyvinkää) kuukauden takaa.

Muita tulee sitten näiden jälkeen. Kukin omaan tahtiin ja omistajienkin aikataulujen sekä elämäntilanteiden mukaan.