Kaikkia kuitenkin kiinnostaa niin pientä päivitystä kasvattieni ratakoulutuksen edistymisestä.

Kevään ensimmäiset käsiviehevedot on vedetty 100m matkalla (paitsi pikkupennut lyhyemmän matkan). Vain muutama pääsi osallistumaan, mutta ensi kerralla on jo useampi mukana. Tässä lyhyehkösti mukanaolleista:

Puff She Puff ‘Oka’ - Tässä pienessä nartussa oli vahvimmin nähtävissä muutos viime syksyyn ja siihen mihin talveksi jäätiin. Meininki oli sen verran paljon erilaista, että melkein olisi voinut luulla eri koiraksi. Lähti käsistä todella simpsakasti molemmilla kerroilla, juoksi hyvällä loikalla ja kävi antamassa kyytiä pysähtyneelle pupulle. Tätä ei tehnyt viime syksynä vajaa vuotiaana, ajoi kyllä käsiviehettä kohtuullisen hyvin, mutta palasi vieheeltä sen pysähdyttyä samaa kyytiä takaisin lähtöruutuun.

Carnegie Girl ‘Hopi’ - Hopissa on Munaa. Ei paljoa Okaa isompi ja varpaansakin menettänyt neiti ajaa hullunkiilto silmissä jo nyt ja tulee kerta kerralta varmemmaksi ja "ammattilaisemmaksi". Ei vielä montaa ( yhden käden sormilla laskettavissa) käsivieheen perässä juoksua takana pienistä loukkaantumisista johtuen (haavoja ja varvasvamma). Puree pupua niin, että turkki pöllyää eikä vimma meinaa laskea ihan helposti.

Anna Lee ‘Demi’ - Eniten toistoja takana ja 2 kertaa ratavieheeltäkin takataskussa. Sekopää käsipupuun ja radaltakin jäi talveksi hyvät muistot ajon puolelta. Talven myötä aikuistunut ja "vakavoitunut". Omaa Pro:n elkeitä ja v*ttumaisen diivan luonteen. Demin motto on "Minä eikä kukaan muu". Kaksijakoinen persoonallisuus, joten erittäin ‘mielenkiintoinen laitettava’. Täytyy osata lukea ja siinä onkin tekemistä..

Johnny Was ‘Rymy’, Bend Down Low ’We’ & Top Rankin ‘Ziggy’ - Jos ikä riittäisi olisivat nämä 5,5kk ikäiset pikkujätkät jo valmiita radalle. En keksi tarpeeksi vahvaa sanaa kuvaamaan vietin voimakkuutta ja ajon räjähtävyyttä tämän ikäisellä. Ziggy jopa tikkasi käteen, kun yritti tavoitella viehettä takaisin kädestä. Nämä haluaa saaliin itselleen, joten äiti on periyttänyt nimensäkin lapsiin (Want More). Saattaahan tuolla isukillakin jotain virkaa olla emoticon (Snowy Joey). 

Tästä jatketaan hyvillä mielin. emoticon