Omista koiristaNovember 25, 2007 3:12 pm

Roon ja Snowyn pennut kasvavat kovaa kyytiä, mikä tietysti on aika normaalia. emoticon Eilen aloitettiin ulkoilukin ja nää tyypit on ihan sekopäitä, oikeesti.. Samantien kun laski ne sylistä maahan alko ihan käsittämätön kuhina ja meno, joka rauhoittui välillä, kun piti käydä maitobaarissa tankkaamassa. Kauaa ei oltu kuitenkaan, kun oli -2 astetta pakkasta, mutta tänään onkin ollut leudompaa. Meno puolestaan hurjempaa. Missä alkuhämmennys????? Todella rohkeita ja ihmisrakkaita pentuja, jotka kirjaimellisesti repivät vaatteetkin päältä ja pusuttavat silmätkin märäksi. Ei kannata tulla ykkösissä, eikä edes kakkosissa, näitä katsomaan, koska reikiä saattaa ilmaantua.. Mahtavia pentuja, olen pilvessä. emoticonemoticon

Roo tykkää vielä olla lasten kanssa, vaikka ne onkin jo isohampaisia. Suhteellisen vähän Prinsessa joutuu toistaiseksi lapsia komentamaan, koska jostain syystä ne ei hirveästi mamia kiusaa..

Kiinteä ruoka uppoaa jokaiselle kuudelle tosi hyvin. Mahat on pysyneet kunnossa ja madotukset on tehty, ja tehdään jatkossakin, suositusten mukaan eikä ongelmia sillä osastolla. Tyytyväinen olen tähän mennessä enkä malta odottaa, että pääsen parin vuoden päästä ihailemaan näitä hurjapäitä radalla..

Yleistä greyhoundeista 3:01 pm

Palkitsen tänä vuonna 2 kasvattiani, vaikka en GRL:n Gaalaan päässytkään. Palkitsemisperusteena käytän yksinkertaisesti Vuoden Koira-pisteitä. En palkitse omia koiriani, vaikka niillä jonain vuonna sattuisi eniten pisteitä olemaan, vaan hyppään yli siihen seuraavaan.

Tänä vuonna ansioituneita on 2, joita ei pysty keskenään vertailemaan. Toinen on Percy (Ank Marvin), joka kilpailee Englannissa. Tänä vuonna, tähän mennessä, startteja on takana 26, joista 6 voittoa, 4 kakkosta ja 5 kolmostilaa. Korkein luokka, jossa Percy on kilpaillut on Open.

Suomen kamaralta tänä vuonna vain yksi tuosta "Tollerot"-pentueesta pääsi kisalähtöihin asti. Kiila (Haynees Hope) väläytteli heti ryhmäkoejuoksuissaan huikeaa early pacea. Virallisia startteja tuli 1, josta hassut 4 pistettä toisella sijalla. Toivottavasti pääsemme ihailemaan Kiilan upeaa loikkaa ensi kaudella. Kiilan ja omistaja Heini Björnin palkitsen 100 euron lahjakortilla Musti ja Mirri-liikkeeseen. Olkoot tämä porkkanana kaikille kasvattieni omistajille ensi kaudelle. emoticon

Jatkakaa samaan malliin ja ISO KIITOS.emoticon