Vanhukset Gypsy ja the Äijä Loke voivat mainiosti. Molemmilla on tuota huumorintajua, joskin keskenään kovin erityyppistä, vaikka muille jakaa. Helkutin huvittavia tapauksia ja niin erilaisia. Molemmat ovat karvoistaan jo kovin harmaantuneita, mutta ilman tuota väistämätöntä ulkoista muutosta ei kyllä iän karttumista huomaisi. Gypsy on yhtä aktiivinen ja vauhdikas liikkuja kuin alle vuotiaamme ja Loke on todella innokas lenkkeilijä satoi tai paistoi. Spurttailu ei niinkään innosta, mutta merkkailu sitäkin enemmän (lue karkaaminen reviirinmerkkausreissuille).

Meidän tuorein laumanvahvistus Pepe on sopeutunut hyvin tänne maaseudun rauhaan. Ei uskoisi samaksi kaveriksi mikä meille tuli, sillä alussa hieman piti tutkiskella mihin kohtaan joukkoa oikein kuuluu ja nyt kun kaikki tämmöinen on selvää mennään pää viidentenä jalkana ihan v*tun lujaa. Jos joku mulle vielä sanoo, että ei ne koirat siellä omalla pihalla juokse niin tulkaa tänne katsomaan ja sanokaa sen jälkeen uudestaan. emoticon

Roon maha kasvaa kovaa kyytiä. Tänään on vuorokausia takana 40/38/36. Pelattiin siis varman päälle ja astuteltiin kolmena eri päivänä erittäin menestykseekkäästi ja nopeasti. Päivät oli kyllä just eikä melkein kohdillaan. Kyljet on nyt hieman pullollaan ja vatsalinjakin alkanut laskea maata kohden. Kyllä siellä useampi on. emoticon Suomen ennätystä tietysti tässä(kin) tavoitellaanemoticon, joka muistaakseni irtoaisi 13 elävällä ja elinvoimaisella pennulla, joskin 100% varma en ole. Korjatkaa jos olen väärässä. Nyt maistuu taas ruokakin kiitettävästi, jopa normaalia paremmin. Tuossa välissä oli 10 päivää nirsoilua ja aamupahoinvointia, yhden kerran tuli pieni oksukin ulos veden juonnin jälkeen. emoticon

Hmm.. jokohan se täytyy kohta kattella laatikko kasaan ja asentaa se omalla paikalleen pesutiloihin. Hyvä olla ajoissa liikkeellä, kun ei se siellä edessäkään ole. Tilat on isot. Voi nimittäin olla melkoinen totuttaminen saada Prinsessa tykkäämään laatikosta, kun nukkuu aina mun kainalossa.. mutta onneksi mulla on muutama konsti millä tehdä siitä ihan paras paikka. emoticon